HELSINGIN KANSALLISEN KAUPUNKIPUISTON ROOLI/LUONNEHDINTA:

Helsingin kansallinen kaupunkipuisto kertoo jokivesistöjen ja Itämeren luonnonantimien ja kulkumahdollisuuksien varaan syntyneen asujaimiston kehitystarinan maaseutupitäjästä sotilaskaupungin kautta Suomen hallinnolliseksi ja henkiseksi pääkaupungiksi. Kansallinen kaupunkipuisto säilyttää yhä tehokkaammin rakentuvien kaupunginosien lomassa sini- ja viherrakenteeltaan eheän kaupunkitilan, jossa Helsingille leimalliset luonnonpiirteet – meri saaristoineen, rantoineen ja lahtineen, vuosimiljardien ikäiset avokalliot, metsät ja viljelymaisema – muodostavat yhdessä puisto- ja kaavahistoriallisten sekä arkkitehtonisten kerrostumien kanssa luonnon- ja kulttuuriperinnöltään omaleimaisen kaupunkimaiseman, joka erottaa Helsingin muista Itämeren rantakaupungeista.

KANSALLISEN KAUPUNKIPUISTON ARVIOINTIKRITEERIT (I-IV)

I SISÄLTÖ

Alueen tulee sisältää kaupunkiluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä luonnonalueita, kansallisen historian tai kaupungin omien kehitysvaiheiden ymmärtämisen kannalta merkittäviä kulttuuriympäristöjä rakennuksineen sekä puistoarkkitehtonisesti tai esteettisesti merkittäviä puistoja ja viheralueita.

II KAUPUNKIKESKEISYYS

Puisto on osa kaupunkirakennetta. Olennaista on, että se alkaa ydinkeskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä.

III LAAJUUS JA EHEYS:

Kansallisen kaupunkipuiston tulee olla puisto- ja viheralueena riittävän laaja- ja häiriötön sekä viher- ja sinirakenteeltaan niin yhtenäinen, että sitä pitkin
on mahdollista siirtyä kaupunginosasta toiseen.

IV EKOLOGISUUS JA JATKUVUUS:

Alueella on oltava lajiston siirtymisen ja vuorovaikutuksen mahdollistavia ekologisia käytäviä ja sen on jatkuttava ilman selvää rajaa kaupungin ulkopuolisiin luonnonalueisiin tai maaseutuun.

Flanderin esitys pdf-tiedostona